http://this-is-ma-vie.blogspot.com/

Eilen mul oli kans Pinjan kaa älyttömän syvällinen keskustelu. Vaik ollaan tunnettu nyt 17 vuotta, me ei olla oikeesti kunnol TUNNETTU. Me ei oikeestaan koskaan olla puhuttu sen kaks vuotta sit kuolleesta isästä, eikä mun faijan ja mun perheen tilanteesta. Eilen me puhuttiin kaikki noi läpi. KAIKKI, KAIKKI. Kuitenkaan me ei tehty tätä kasvotusten tai ees puhelimes, vaan meses. Se ei kai kestä et nään sen haavottuvaisena. Mut nyt mä tiedän mitä se ajattelee.

Me ollaan kans puhuttu kavereiden kaa siitä et mitä tehään Kaisan bulimialle, ja ollaan tultu siihen tulokseen että se on pakko saada hoitoon. Käytiin sitten terkkarilla ja saatiin terveysaseman tiedot, nyt pitää vaa istuu alas puhuun Kaisan kaa ja suostutteleen se psykologille. Mua vähän pelottaa se et se ei suostu, se miten se puhuu siit sairaudesta on kunnioittavasti. Se puhuu siitä sen ystävänä, niiku se ei ois sairaus, vaa maailman tärkein asia. Mä en kestä enää kattoo ku se syö, ku tiiän kuitenki et se laattaa sen kohta. Pinja muuten tietää nyt Kaisan ongelmasta.

Sit ehkä vähän positiivisempaan asiaan, Sakkeen. Se on alkanu ite alottaan mun kaa keskustelui mesesja se tuli kysyy multa koulussaki jotain, mitä ois voinu kysyy kelt tahansa muulta siin vieres. En nyt oikeen varsinaisesti tiiä voiko tästä koskaan tulla mitään, mutta ois kiva nyt nähä. Oon valmis elään satuttamisen pelossa ton jätkän takia, oisko tää edistystä mun sitoutumiskammollekkin?

 EDIT//

Lisätään tähän nyt samalla sitten update noista vanhoista. Elikkä Lassilla on pari, yks meiän koulun tissitön kääpiö. Tommi taas meinaa pyytää jotakuta ja jos se joku ei suostu, se tanssii yhen mun kaverin kaa. Nyt alkaa vähän stressaamaan tää. Stressi + PMS = todella vittumainen minä

On jotenkin outoo olla taas koulus. Nyt on kauhee stressi, ei, ei läksyjen tai kokeiden takii, vaan vanhojentanssiparin takia. Meiän koulussa ON kylläkin enemmän poikii kun tyttöjä, että pitäis kyl olla aika kammottava jos ei JONKINLAISTA paria sais. Mutta minä haluan silti sellaisen edustavan näköisen jonka kanssa kuvatkaan eivät olisi niin hirveitä että ne pitäisi haudata ja jättää sinne ikuisiksi ajoiksi. Noh, mulla on nyt kaks eri vaihtoehtoo; "Tommi" ja "Lassi". Tommi on ollu nyt vuoden samalla vuosikurssilla ja oon muutaman kertaa vaihtanu sanojaki sen kanssa. Tommi ois hyvä pari sillee, koska tietää et sen kaa tulis juttuu ja vois vaa nauraa mokille tms. Mut oon kuullu et Tommi ei ois kauheen hyvä tanssiin. Sitten on taas Lassi, Lassi on uus meiän koulus eikä sillai tunne oikeen ketään tyttöjä ainakaa hyvin. Lassi on kuitenki tosi semmonen miehekäs mies et sil on hyvä ryhti ja se vaikuttaa sellaselt joka osais viedä. Voisin alkaa tutustuun Lassiin ja sit jossain vaiheessa pyytää sitä tanssiparikski. Tommi vois sit olla varalla, niin kauheelta kun se kuullostaaki. Kuitenkaa ei oo kauheesti aikaa hukattavaks, täs on enää puolisentoista jaksoo ennenku tanssit alkaa. Tehtiin yhen kaverin kaa diili et nyt tulevalla viikolla me pyydetään joku pariks. Kattoo nyt miten se menee.

Käydään Saken kaa ihan kivoi keskusteluit, mut sit seuraaval kerral jos alotan taas keskustelun ni se on vähä jäist. Voisin ehk vaikka moikata sitä huomenna koulussa (ei, en suunnittele elämääni minuutti kerrallaan).

Kerroin just Pinjalle en tykkään Sakesta. Luulin et se sekoais mut ei se seonnu. Tein sen mukavasti hyvän kännin turvin ja nyt pelkään ehk eniten sitä miten Pinja kattoo mua koulussa. Ehkä selviän tästä. Ehkä, ehkä, ehkä. Mutta joo, kerroin sille kans että mulla on sitoutumiskammo että en tiedä mitä teen Saken suhteen. Mä otan tän nyt päivä kerrallaan ja koetan olla romahtamatta.

ps.  mä en ole selvänä ja mulla heittää päästä

Voisinpas tässä tylsyydekseni selittää miksi mä haluan harrastaa potkunyrkkeilyä. Elikkä siis kaikki varmaa tietää et potkunyrkkeily on oikeesti tosi rankkaa. No, mä haluan Ilmavoimiin hävittäjälentäjäks. En mä todellakaan sanoisi että mä ylipainoinen olen, mutta kunto on vähän hakusessa kun en ole oikeestaan MITÄÄN muuta kun golfia ja laulua harrastanu nyt vuoteen. Mä en ole ihan varma tosta että miten noi nyt menee nää että kun haluun lentoreserviupseerikurssille, et pitääkö sinne Ilmavoimiin jäädä lentämään pitemmäks ku sen varusmiespalveluksen ajaks. Ääägh pitää olla niin vaikeeta. Sitten sen jälkeen mä haluan Lontooseen opiskelemaan joko valukuvausta tai graafista suunnittelua. Tai visualisointia. Taiteiden maisteriksi valmistauduttuani menen vielä opiskelemaan Ilmailuopistoon liikennelentäjäksi. Huh, niin paljon suunnitelmia... 

Ystävien ongelmat, oih kuinka paljon niitä on. Yhdelle on kehittyny bulimia. Pahin juttu asiassa on se, että se ei ees halua parantua sairaudesta. Se vaan hokee että bulimia on ystävä. Tää tyttö ei ymmärrä sitä, että se on mun kokonen. Mä olen 167cm pitkä ja tällä hetkellä painan n. 55-56kg. En oo koskaan ollu lihava, mut oon nyt vähän ajan sisään lihonnu pikkasen. EI se sinänsä haittaa, kun olen sitä painoa yrittänykkin vähän nostaa. Muhun sattuu, kun se sanoo että se on lihava. Se on 169cm pitkä ja painaa about mun verran. Huomaan että mulle ittellekkin tulee sellasia fiiliksiä että ei pitäis syödä toista tai kolmatta leipaa tai et pitäis rajottaa hiilihydraattien syöntiä. Se on kauheeta, koska mulla ei ole koskaan ollu mitään ongelmia mun vartalon kanssa. Nyt sitten alotan kaverin kanssa potkunyrkkeilyn, osaks sen takia että pääsisin ilmavoimiin, osaks sen takia et saisin ylimäärästä rasvaa pois. Kun sanon sille että painan saman verran kun se, se sanoo että valehtelen. Kun sanon, että se on laiha, se sanoo että valehtelen. Mä en pysty korjaamaan tätä, vaikka kuin haluisin. Aina kun nään sen vaikka syövän mäkissä, tiedän että se ruoka on kohta oksennettu. Oon sitä mieltä että tää syömishäiriö johtuu siitä, että tän tytön exällä on anorexia ja jollain sairaalla tavalla se toivoo että yhteinen "harrastus" tois ne takasin yhteen. Tää tyttö haluaa päästä 50kg painoon, mutta heti kun se siihen pääsee, se haluaa alemmas. Ykskään syömishäiriöinen ei koskaan oo tyytyväinen itteensä, ihan sama kuinka paljon se laihduttaa. Jos pystyisin pitämään sen sormet kurkusta 24/7, mä tekisin sen.

Tällä hetkellä mun omat vaikeudet aiheutuu ystävistä ja no, mun isästä. Meillä ei vaan mene asiat hyvin, me riidellään ja haukutaan toisiamme. Yhenkään vanhemman ei pitäis sanoo lapselle että tää on taakka. Tunnen itteni niin turhaks ja tarpeettomaks. Mulla on jatkuvasti niin huono olo, siis fyysisesti HUONO OLO kun saan kuulla pelkkää paskaa ittestäni. Mua on pienest pitäen kiusattu ja uskon et oon joutunu siihen tilanteeseen, koska oon tottunu alistukseen kotona. Silti, mähän en ole heikko. Oon oppinu sanomaan takasin ja puolustaan itteeni, että mua ei enää muuten kiusata, ei sillee et kukaan tosissaan tän ikäsenä oikeesti KIUSAIS. Iskä ottaa kans viinaa ja se ottaa sitä paljon. Ja usein. Se ei koskaan oo ollu mua kohtaan fyysisesti väkivaltanen, koska se tietää, et jos se mulle jotain tekis, että lähtisin kävelemään eikä se näkis mua enää koskaan. Jollain tärähtäneellä tavalla se kuitenkin rakastaa mua, mutta sen ainainen tekopyhyys kylläsyttää. Se sanoo mun isovanhemmille että me ei haluta vierailla niillä, koska ne aina riitelee. Totuudessa se itse riitelee mun ja äidin kanssa paljon, paljon enemmän. Se sanoo että mä väitän sitä kokoajan vastaan, vaikka ihan normaalisti keskustelisin tai sanoisin että jokin asia mitä se sanoo ei ole oikein. Silti se on ite korjaamassa kokoajan kaikkea mitä mä sanon.

Jospa mä nyt saisin unta.

Tänään on illalla sitten lähtö Ranskaan, eli en varmasti kauheesti kirjottelemaan ehdi. Vitsi väsyttää, en toissayönä nukkunu ollenkaan. Heti ennen yheksää lähettiin juna-asemalle junaa odottamaan. Asemalla huomattiin, että juna oli lähteny 10 min sitten ja seuraava lähtisi vasta kolmen tunnin päästä, 12.10. Siinä hetken ihmeteltiin ja katteltiin ympärille, mutta mistään ei tuntunut tulevan bussia tai mitään. Päätettiin sitten liftata Karjaalle, mistä sitten 1½ h odottelun jälkeen lähti juna takaisin kohti Espoota. Oli aikas jännä matka. Tänää aamulla aikasin näin yhtä mun ystävää "Tiinaa". Tiina lähtee vuodeks ulkomaille vaihtoon ja mulla tulee IHAN HIRVEÄ IKÄVÄ!

Life's a bitch and then you die.

Jänskättää vähän ku on alle viikko siihen et lähen ekaa kertaa matkalle ilman porukoita. Lähen Pinjan ja yhen toisen hyvän ystävän, "Kaisan" kanssa Ranskaan. Kaisan oon tuntenu ekasta luokasta lähtien, ja vieläkin lukion toisella ollaan samalla luokalla. Sellanen on aika harvinaista. Vaikka oonkin tuntenu Kaisan niin pitkään, se ei tarkota sitä että se avautuis mulle usein. Kaisalla on PALJON ongelmia, joista varmasti tulen myöhemmin kertomaan.

Tutustuin lähiaikoina paremmin yhteen tuttuun, "Maijaan". Maija on mua vuotta nuorempi, tosi mukava ja älykäs tyttö. Sillä on kuitenkin ongelmia sen mustasukkasen poikaystävän kanssa. Ne elää kaukosuhteessa, poika asuu n. 100km päässä. Mun muut hyvät ystävät tuntee sen pojan ja niiltä on tullu ihan samat tiedot, jätkä on SAIRAAN mustasukkainen. Mä en oo suhdeasioissa todellakaan mikään ekspertti, mutta silti Maija pyytää multa apua. haluaisin auttaa, mutta en osaa muuta auttaa ku sanoo "jätä se, sä et ansaitse tollasta käytöstä".

Life's a bitch and then you die.

En nyt kirjota mitään pitkää romaania kaikista maailman asioista, vaan pikkuhiljaa saat(te) tutustua paremmin muhun. Noh, tähän loppuu tää loputon metateksti ja tästälähtien tää sitten jatkaa enemmän päiväkirjamaista kaavaa.

Oon pitkästä aikaa kiinnostunut yhestä jätkästä. Se on mun mielestä aika, noh, täydellinen. Jätkästä käytän tästä  lähtien nimistystä... "Sakke". Sakke on siis vuotta vanhempi, saman lukion opiskelija. Sakke on mun yhden parhaan kaverin "Pinjan" kaveriporukassa. Ongelmana on se, että Pinja ei halua sen kahden eri kaveriporukan sekottuvan, se on tosi suojelehtivainen sen vuosikurssinsa kaveriporukasta. Pinja on ollut mulla mun koko elämän ystävänä, mutta se suuttuu KAMALAN usein ja todella helposti. En tässä kohtaa uskalla sanoa Pinjalle mun kiinnostuksesta Sakkea kohtaan, koska en halua suurempia draamoja.

Takaisin Sakkeen. Sakke vaikuttaa tosi mukavalta ja pakkohan sekin on mainita, sillä on jumalainen vartalo. Koulun loputtua uskallauduin sit puhumaan sille facebookissa ja sitten myöhemmin kans mesessä. Nyt Sakke on kesäduunissa jossain päin Suomea ja pelkään jos kirjotan sille liikaa mesessä tai facebookissa, että se saattaa vaikuttaa stalkkaamiselta. Mun ongelma tuntuu kuullostavan suoraan jonkun 13v:n keskustelusta demi.fi:ssä, mutta asia oikeesti häiritsee mua. Siispä nyt aina kun se on esim. mesessä, en uskalla puhua sille vaan kiertelen kokoajan koettaen olla miettimättä sitä. Tuntuu kun mun huoneessa ois iso vaaleenpunanen elefantti, ja mä vaan teeskentelisin että sellaista ei olisikaan.

Lisää elämää myöhemmin.