Yritin mennä nukkumaan, ei onnistunut, nyt ei vain nukuta. Päässä pyörii monet asiat; koulu, ystävien ongelmat, omat vaikeudet  ja miehet. Aloitetaampa nyt vaikka koulusta. Tässä on nyt enää pari viikkoa ennenkuin koulu alkaa. Sieltä pitäisi kantaa kotiin loistavia numeroita ja paljon tietoa. Välillä tuntuu että kun päähän koettaa laittaa liikaa tietoa, se pamahtaa. Ala, jolle mä haluan on vaativa ja todellakin miesvaltainen ala. Koulutus maksaa maltaita, mutta mulla ei mielestäni oo muita vaihtoehtoja. Mä haluan lentäjäksi ja tiedän että se tulee olemaan hankalaa. Se ei haittaa, koska mä olen tottunu taistelemaan asioiden edestä. Anna mulle tavote, ni teen kaikkeni et pääsen siihen.

Ystävien ongelmat, oih kuinka paljon niitä on. Yhdelle on kehittyny bulimia. Pahin juttu asiassa on se, että se ei ees halua parantua sairaudesta. Se vaan hokee että bulimia on ystävä. Tää tyttö ei ymmärrä sitä, että se on mun kokonen. Mä olen 167cm pitkä ja tällä hetkellä painan n. 55-56kg. En oo koskaan ollu lihava, mut oon nyt vähän ajan sisään lihonnu pikkasen. EI se sinänsä haittaa, kun olen sitä painoa yrittänykkin vähän nostaa. Muhun sattuu, kun se sanoo että se on lihava. Se on 169cm pitkä ja painaa about mun verran. Huomaan että mulle ittellekkin tulee sellasia fiiliksiä että ei pitäis syödä toista tai kolmatta leipaa tai et pitäis rajottaa hiilihydraattien syöntiä. Se on kauheeta, koska mulla ei ole koskaan ollu mitään ongelmia mun vartalon kanssa. Nyt sitten alotan kaverin kanssa potkunyrkkeilyn, osaks sen takia että pääsisin ilmavoimiin, osaks sen takia et saisin ylimäärästä rasvaa pois. Kun sanon sille että painan saman verran kun se, se sanoo että valehtelen. Kun sanon, että se on laiha, se sanoo että valehtelen. Mä en pysty korjaamaan tätä, vaikka kuin haluisin. Aina kun nään sen vaikka syövän mäkissä, tiedän että se ruoka on kohta oksennettu. Oon sitä mieltä että tää syömishäiriö johtuu siitä, että tän tytön exällä on anorexia ja jollain sairaalla tavalla se toivoo että yhteinen "harrastus" tois ne takasin yhteen. Tää tyttö haluaa päästä 50kg painoon, mutta heti kun se siihen pääsee, se haluaa alemmas. Ykskään syömishäiriöinen ei koskaan oo tyytyväinen itteensä, ihan sama kuinka paljon se laihduttaa. Jos pystyisin pitämään sen sormet kurkusta 24/7, mä tekisin sen.

Tällä hetkellä mun omat vaikeudet aiheutuu ystävistä ja no, mun isästä. Meillä ei vaan mene asiat hyvin, me riidellään ja haukutaan toisiamme. Yhenkään vanhemman ei pitäis sanoo lapselle että tää on taakka. Tunnen itteni niin turhaks ja tarpeettomaks. Mulla on jatkuvasti niin huono olo, siis fyysisesti HUONO OLO kun saan kuulla pelkkää paskaa ittestäni. Mua on pienest pitäen kiusattu ja uskon et oon joutunu siihen tilanteeseen, koska oon tottunu alistukseen kotona. Silti, mähän en ole heikko. Oon oppinu sanomaan takasin ja puolustaan itteeni, että mua ei enää muuten kiusata, ei sillee et kukaan tosissaan tän ikäsenä oikeesti KIUSAIS. Iskä ottaa kans viinaa ja se ottaa sitä paljon. Ja usein. Se ei koskaan oo ollu mua kohtaan fyysisesti väkivaltanen, koska se tietää, et jos se mulle jotain tekis, että lähtisin kävelemään eikä se näkis mua enää koskaan. Jollain tärähtäneellä tavalla se kuitenkin rakastaa mua, mutta sen ainainen tekopyhyys kylläsyttää. Se sanoo mun isovanhemmille että me ei haluta vierailla niillä, koska ne aina riitelee. Totuudessa se itse riitelee mun ja äidin kanssa paljon, paljon enemmän. Se sanoo että mä väitän sitä kokoajan vastaan, vaikka ihan normaalisti keskustelisin tai sanoisin että jokin asia mitä se sanoo ei ole oikein. Silti se on ite korjaamassa kokoajan kaikkea mitä mä sanon.

Jospa mä nyt saisin unta.