Yksin istun jälleen kotona, mielessä tietenkin Sakke. Olisi kiva taas nähä sitä pitkästä aikaa, tai siis nähdä sen, ei niin että se mua näkisi. Oon nyt viimeaikoina huomannut että mulla on sitoutumiskammo, ei mulla koskaan poikaystävää ole ollut. Ahdistaa vaan jos joku kertoo tykkäävänsä musta tai jos joku näyttää kiinnostuksen merkkejä. En mä koskaan mikään erityisen hyvännäkönen tai mitään, mutta ehkä nyt vähän nätimmäks oon muuttunu viimeisen vuoden sisällä. Tissitkin on kasvanut pikkusesta A-kupista sellaseen istuvaan D-kuppiin. Ei ne oikeesti näytä tai tunnu kauheen isoilta jos miettii nyt normaalia käsitystä D-kupista, mutta kyllähän ne aika hyvät katseenvangitsijat on. Mutta siis huomaan, että iha nuorest asti oon tuntenu vetoo jätkiin joihin mulla ei ole mahdollisuutta. Siitä ei oo seurannu muuta kun sydänsuruja ja pettyymyksii, mutta eihän oo tarvinnu sitoutuu kehenkään jätkään. Siksi oonkin nyt ihastunu Sakkeen, jätkään, joka on niin selvästi liian hyvä mulle.